Uudenvuodenpäivän aamuna Hakalat astuu lentokoneeseen. Kone lähtee kohti Hongkongia. Tällä kertaa emme reissaa kahdestaan, vaan kahdeksan hengen porukassa.

Hongkongissa on hotelli varattuna, ja siellä vietämme kaksi yötä. Sitten Balille Indonesiaan. Balin osalta suunnitelmat tarkentuvat varmaan vasta paikan päällä, mutta ainakin olemme päivän pari kaupungissa ennen kuin matkaamme saarella sijaitsevaan luonnonpuistoon, jossa asuu jotain jättiläistappajavaraaneja. Jei. Sieltä sitten laivalla, veneellä, bussilla, mitä kulkuneuvoja sieltä nyt tuleekin, palaamme Balille.

Tässä kohtaa on varmaan viikko kulutettu ja kaksi jäljellä. Eiköhän siellä nähtävää ja tekemistä riitä. Mutta yksi on varma: tällä kertaa ei osteta kahta matkalaukullista tavaraa.

Ai niin. Halukkaat kissanhoitajat voi ilmoittautua. Olemme reissussa siis käytännössä 31.12. - 20.1. Mannan tilanne on se, että sillä on jatkuva lääkitys. Lääke on annettava aamulla ja illalla. Hätätapauksessa mirrit voi mennä eri osoitteisiin. Tai jos joku / jotkut pääsisi hoitamaan niitä meille kotiin. Kaikki kulut korvataan ja vähän enemmänkin.

1047341.jpg

-Jonna